torstai 25. heinäkuuta 2013

Omasta maasta

Piharakentamista ei ole vielä edes aloitettu ja yhtäkään kasvia ei ole maahan istutettu, mutta onneksi saamme siitä huolimatta nauttia oman pihan antimista. 


Vadelmia (paljon ja isoja),



 mustikoita ja


 metsämansikoita (, jotka rönsyilevät ihan liikaa).


Tämä kaunis kukkanen ilmestyi kiven juureen. Todella kaunis. En tiennyt mikä se on, kunnes vanhempani tulivat kylään. Kuulemma se on Rohtosormustinkukka, lääkekasvi. Kaikki kasvin osat ovat ihmiselle myrkyllisiä.

Olisihan se pitänyt arvata. Kaikki kaunis on myrkyllistä. Mutta kaunis se on silti!

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Perheen lisäystä

Tässä on meidän uusi sydänten valloittaja: Elmeri!



Edit. Blogipäivityksen jälkeen menin olkkariin, ja siellähän kisu oli makoisilla unilla. Saimme näköjään yhden jäsenen lisää taistelemaan kaukosäätimen herruudesta! ;D


tiistai 2. huhtikuuta 2013

Sauna. Ja valmis!

Vuosi tuli täyteen asumista uudessa kodissa, ja nyt saimme saunan. Vihdoinkin. Ihanaa!!!

Sauna on ollut paneloituna ja lauteet asennettuna koko tämä ajan, mutta nyt saimme sinne myös kiukaan ja lasiseinän. Jeee!



Lauteet ovat PuusepänWerstaiden (nyk. Anni-Lauteet Oy) Lassi PRO -lauteet. Olen niihin todella tyytyväinen. Tukevat, laadukkaat. Tykkään etenkin alalauteesta, joka ulottuu istuimen alle. Suosittelen.

Kiuas oli yksi niistä harvoista (lue: ainoa) asioista, jonka mies päätti meillä täysin itse. Minulle kiukaalla ei ollut suurta merkitystä. Alusta asti oli kai selvää, että se tulee olemaan aina valmis kiuas. Kiukaaksi valikoitui siis Harvian Forte AF6. Eilisten ensi löylyjen perusteella se ei ollut yhtään hassumpi valinta. Löylyt olivat kosteat ja runsaat, kuten valmistajan sivuilla lupailtiinkin.

(Kuvat olivat aika surkeita, kun sain ne siirrettyä tietokoneelle, joten lisää kuvia sitten joku aurinkoinen päivä... Kuvia lasiseinästä ja kokonaisuudesta...)

torstai 17. tammikuuta 2013

Pakkasille

Koska autokatos on vielä kivijalkavaiheessa, auton lämmitys on ollut tähän asti (jos on ollut) piiiitkän jatkojohdon varassa.

Nyt saimme väliaikaisen ratkaisun ja helpotuksen tähän asiaan.


Kuvan otin pikaisesti kotiin tullessani omalla puhelimellani. Laatu ei ole hyvä, mutta -14 astetta ei innostanut uudelle kuvausreissulle...

tiistai 1. tammikuuta 2013

Saunasta

Saunan suunnalla on tapahtunut joulun jälkeen edistystä...



Lauteet meillä on ollut asennettuna jo 9 kk eli muutosta lähtien. Löylyjen esteenä on ollut vain kiuas ja puuttuva lasiseinä. Nyt kiuas odottaa sähkäriä ja lasiseinästä on pyydetty tarjouksia.

Saa nähdä, että päästäänkö jo tämän kuun puolella löylyihin...

lauantai 22. joulukuuta 2012

Samaan tyyliin

Laitetaan tämän vuoden puolelle vielä meidän aulan esittely. Sama tyyli jatkui kuistin puolelta myös tänne...


Väripilkkuna harmauden keskellä on työkaverilta ostettu keinutuoli.
Sen ei pitänyt edes tulla meille, mutta ihastuin sen muotoon ja todella mukavaan istuma-asentoon.
Sen ei pitänyt jäädä meidän aulaan, vaan mennä olohuoneeseen, mutta se jäi siihen paikkaan mihin se ensimmäisenä käsistä laskettiin...
Ja sen EI pitänyt jäädä pinkiksi. Harmaa korkeakiiltoinen maalikin on hankittuna, mutta keinu pysyy tällä hetkellä tällaisenaan ja tässä paikassa.  Se on niin suloinen pinkissään, ja piristää kivasti valkoharmaata aulaa. ;)




Tunnelmallista joulua kaikille blogin lukijoille!

tiistai 11. joulukuuta 2012

Kuisti!

Me ollaan päätetty sisustaa meidän kotia huone kerrallaan. On ihanaa, kun saa yhden tilan täysin valmiiksi. Nyt alkaa osa huoneista näyttämään siltä, miltä haluankin niiden näyttävät.
Ihana tulla kotiin, kun vastassa on jotain kaunista! :)

Kuisti saatiin sopivasti valmiiksi ennen meidän keskimmäisen synttärijuhlia. Penkki kaipaa vain vielä tyynyjä. Paikallisessa sisustusliikkeessä ei ollut kivoja, ja ompelukoneen ääreen en ole vielä ehtinyt. Eiköhän nekin vielä tässä talven mittaan sinne ilmesty...


Sivusta vedettävästä sängystä olin haaveillut jo kauan. Olen niin, niin onnellinen, että sen vihdoinkin sain. Kannen alta löytyy pieni säilytystila ylimääräisille kengille. Säilytystilaa ei ole koskaan liikaa! Ei ainakaan meidän perheessä! ;)




Toisella puolella olevat laatikostot sain ihan sattumalta. Ne ovat erillisiä laatikostoja, jotka pinosimme päällekkäin ja lisäsimme jalat alimmaiseen. Edellisessä postauksessa vilauttelinkin niiden maalauskuvia. Aika operaatio maalata sisätiloissa, kun ympärillä pyörii lapsia.
Ei ollut ihan mun juttu, mutta sinnillä meni yksi viikko. Onnekseni sain samaan maalausrumbaan paikallisen koulun vanhan naulakon. Sitä vähän lyhensimme tilaan paremmin sopivammaksi. Siitäkin olin haaveillut jo pidemmän aikaa... Ihanaa, kun kerrankin asiat tuntuivat ratkeavan itsekseen.


Sitten kun löysin netistä vielä mieleiseni valaisimen, niin kuisti oli siinä! Viimeisen vuoden olin etsiskellyt tällaisia teollisuustyylisiä valaisimia. Ovat vain aika suolasen hintasia. Silloin en malttanut niitä ostaa, koska yhdestä voisin vielä sellaisia hintoja maksella, mutta kahta en enää malttanut...
Sattumalta eksyin Willa Ilonan nettikauppaan. Siellä nämä ihanuudet olivat vieläpä alennuksessa. Jeee! Vähän jännitin, että ovatko oikean kokoiset... Onnekseni ne olivat täydelliset!