sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Kivet ja niiden sata kaveria

Kiviä meidän tontilla riittää!!! KIVIÄ, KIVIÄ, KIVIÄ!



Tontti oli jo alkujaan tosi kivinen, ja sitä laatua saatiin lisää räjäytysten (n.270 m3) takia. Räjäytyskivistä yli 200 m3 vietiin pois, mutta vieläkin niitä on. Mies on ollut pitkään sitä mieltä, että kiviä on PALJON. Nyt se on alkanut valjeta minullekin, kun on pitänyt tällä viikolla ohjeistaa kaivurikuskia niiden sijoittelussa. Niitä on hukattu maan allekin, joten voipi olla, että meidän tontilla ei kasva pian mikään. Aina kun lyö lapion maahan, niin varmaan törmää kiveen... ;) Mutta vaikka niitä on paljon, niin uskon, että niiden ansioista me saadaan meidän pihasta upea!

Huomautuksena voin mainita, että nämä kivet ei ole mitään pikkukiviä. Kokoluokka vaihtelee nimittäin pienestä henkilöauton kokoisesta murikasta sylin kokoiseen kiveen.
Niiden kanssa alkoi jopa tulla pieni epätoivo, joten meidän pihasuunnittelija kävi yhtenä aamuna tontilla pyörähtämässä. Suunnitelijan mielestä kaivurikuski ja mieheni olivat onnistuneet hyvin siihen astisten kivien sijoittelussa, joten siitä oli kiva lähteä eteenpäin. Kun murikat ovat paikoillaan, niin täytyy sitä mukaa päivitellä pihasuunnitelmaa. Kun se ajantasalla, niin laitan sen tännekin näkyville.


Alkuviikosta saatiin tehtyä autotallin sisä- ja ulkotäytöt, ja sen jälkeen aloitettiin pihan muokkaus. Nyt on laitettu meidän pihaliittymään siltarumpu, tasattu/jyrätty autoskatos (+piha) ja sieltä kulku pääovelle, aseteltu kiviä muuriksi ylä- ja alapihan välille. Ja koska kiviä on niin julmetusti, niin nyt teemme myös kivimuurin meidän ja tien väliin.



Huomenna tämä urakka taas jatkuu...

5 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Kivet tuo kivasti ilmettä pihaan, meidän tontilta ei löytynyt kuin savea :-(

H3idi kirjoitti...

Johanna: Jos teidän tontilla oli pelkkää savea, niin meillä on varmaan se toinen ääripää. ;)
Onneksi meidän talon ja tien väliltä löytyy korkeuseroa, niin kivistä saadaan rakennella kaikenlaisia muureja.

Irena kirjoitti...

Kivikkopuutarhaan kivikkokasveja!
:D

Mä haluaisin kiviaidan, en kyllä tiedä riittääkö oman tontin kivet - niitä jonkin verran maalämpöputkia kaivaessa nousi ylös..

Leena kirjoitti...

oi, mitä kiviä!! Ei mitään pikkukiviä vaan kunnon murikoita! Noista saa vaikka mitä puutarhaan ja/tai aidaksi jne. Meiltä löytyi myös vain savea ja kantoa jne. :/ vaikka kieli pitkällä odotin edes yhtä isoa kiveä, mutta ei! :)

Christa kirjoitti...

Meillä on louhittavaa sellaiset 700 m3 eli kiveä taitaa tulla löytymään meidänkin tontilta aika lailla...